Monella alalla kasvu perustuu teknologian kehittymiseen. Näin on myös kasinobisneksessä, jossa pelaaminen on siirtynyt jo yli 20 vuoden ajan vauhdilla nettiin. Nettikasinot eivät ole pysyneet stabiilina paikoillaan, vaan joka vuosi on saatu nähdä jotain uutta. Usein nämä uutuudet perustuvat siis teknologisiin innovaatioihin. Mitä kasinosivustoilla tapahtuu siis tänä vuonna ja mitä voimme odottaa lähivuosina?
Pelaamaan entistä helpommin ja nopeammin
Kasinot ilman rekisteröitymistä ovat ilman muuta olleet yksi viime vuosien suurimmista trendeistä kasinobisneksessä. Käytännössä nämä pikakasinot toimivat niin, että pelaaja tekee kasinolle talletuksen omilla verkkopankkitunnuksillaan. Riittää siis, että pelaaja on täysi-ikäinen ja hänellä suomalaisen pankin verkkopankkitunnukset. Samalla kun pelaaja tekee kasinolle talletuksen, tulee hän varmentaneekseen oman henkilöllisyytensä.
Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan ei tarvitse pikakasinoilla täyttää liittymislomaketta, eikä myöskään liittyessään lähettää kasinolle todisteita omasta henkilöllisyydestään. Pelaaja pääsee siis aiempaa helpommin ja nopeammin pelien pariin. Parhaimmillaan pelaamaan voi siis nykyisin päästä vain parissa minuutissa. Tarkista Caziwoo pikakasinot, jos olet kiinnostunut tietämään tarkemmin, miten voit hyötyä kasinoista, jotka eivät vaadi rekisteröitymistä.
Pelaaminen kryptovaluutalla
Nettikasinot olivat ensimmäisiä sivustoja, jotka hyväksyivät kryptovaluuttoja maksutapana. Nettikasinot ja vedonlyöntisivustot ovatkin yleensä ottaneet nopeasti käyttöön uusia teknologioita alustoillaan tarjotakseen pelaajille sujuvan ja mieleenpainuvan kokemuksen. Kasinopelien pelaaminen kryptovaluutoilla on ollut mahdollista jo useiden vuosien ajan ja siitä on tullut vuosina 2021–2022 entistä suositumpaa.
Bitcoin, Etheruem ja Litecoin ovat suosituimpia nettikasinoiden hyväksymiä kryptovaluuttoja. Talletusmenettely on myös yksinkertainen. Kun pelaaja on luonut tilin kasinolle, hän voi lähettää oikean määrän kryptovaluuttaa kasinon ilmoittamaan osoitteeseen.
Kun pelaaja tekee talletuksen kryptovaluutalla, rahojen pitäisi saapua pelattavasi kymmenen minuutin kuluessa – joka tapauksessa pelaajan on hyvä valmistautua pieneen viiveeseen. Pelaajat, jotka tekevät kryptotalletuksia, ovat nyt myös oikeutettuja kasinobonuksiin, jotka vastaavat muille pelaajille tarjottuja bonuksia. Jotkut uskovat, että koska he käyttävät esimerkiksi Bitcoineja, he eivät pääse käyttämään kasinon bonuksia. Tämä ei siis pidä paikkaansa.
VR- ja AR-teknologia
Monet suuret peliyhtiöt ovat jo hyödyntäneet VR-teknologiaa käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Pelaajat laittavat VR-lasit päähänsä ja pääsevät niiden avulla entistä syvemmälle peliin sisään. Kasinosivustoilla VR-lasit ovat kuitenkin yleistyneet hitaammin, kuin mitä moni ennusti vielä 5 vuotta sitten. Kasinoympäristön monimutkaisuuden ja VR-lasien korkean hinnan vuoksi VR-pelaaminen yleistyy hitaasti.
Nettikasinot hyödyntävät yhä useammin kuitenkin varsinkin lisätyn todellisuuden (AR) teknologiaa. Lisätty todellisuus on termi, joka viittaa reaalimaailman näkökulmaan, jossa tietokoneella luotuja elementtejä tarkastellaan käyttäjän älypuhelimen tai tabletin näytön kautta. Jos AR ei ole sinulle tuttu käsite, niin esimerkiksi Snapchat-efektit ja suosittu mobiilipeli Pokemon Go perustuvat täysin AR:ään. Evolution Gaming on käyttänyt lisättyä todellisuutta nettikasinoilla esimerkiksi Monopoly Live -pelissä.
Käyttäjän näkökulmaa voidaan käyttää luomaan todellisuus siihen suuntaan, johon pelaaja katsoo. Koko kasino voidaan tuoda käyttäjän eteen, mikä antaa tunteen siitä, että olet oikealla kasinolla muiden pelaajien kanssa. Pelaaja pääsee VR:n ja AR:n ansiosta tulevaisuudessa aidon tuntuiseen kasinomaailmaan vaikka mökkilaituriltaan käsin. Alalla odotetaan, että VR-pelaaminen kasvaa, kun VR-lasien hinnat tulevat laskevat. Voit lähettää toimitukseemme vinkin, jos olet löytänyt uuden ja erinomaisen VR-kasinon.
Suoratoistoteknologia
Nykyään yhä useammat ihmiset valitsevat live-kasinot, sen sijaan, että pelaisivat ”perinteisiä” nettikasinoiden automaattipelejä. Pelaajat arvostavat sosiaalista näkökulmaa, jonka livepelit tarjoavat heidän pelikokemukseensa. Kun pelaat konetta vastaan, pelin aikana ei tule sosiaalista vuorovaikutusta. Automaattiset pelit toimivat RNG:n (satunnaislukugeneraattori) avulla, eikä niissä siis ole mukana oikeita ihmisiä.
Live-kasinoissa on sen sijaan oikeita ihmisiä, oikea jakaja sekä todellisia pöytiä. Ne tuovat aivan uuden ulottuvuuden pöytäpeleihin monen pelaajan mielestä. Live-kasinot tarjoavat kohtalaisen laajan valikoiman kortti- ja pöytäpelejä sekä erilaisia viihdepelejä. Nykyisin myös pokeria pääsee pelaamaan yhä useammalla livekasinolla.
Live-kasinot käyttävät suoratoistotekniikkaa, jotta pelaajat voivat nauttia live-peleistä reaaliajassa. Oikean jakajan ja todellisten osallistujien ansiosta peli on aina reaaliaikaista. Teräväpiirtokamerat kuvaavat jakajaa ja pöytää useista eri kuvakulmista. Samalla pelaaja kuulee sekä jakajan äänen että pelin äänet. Pelaajat eivät näe tai kuule toisiaan, eikä jakajakaan voi nähdä tai kuulla pelaajia.
Tämän seurauksena pelaajan on oltava vuorovaikutuksessa jakajan ja muiden pelaajien kanssa live-chatin välityksellä. Jakaja näkee pelaajan kysymykset ja kommentit edessään olevalla näytöllä ja voi vastata niihin puhumalla. Kun et ole enää yksin pelatessasi, pelikokemus on huomattavasti erilainen. Nykyisin myös saatavilla olevien pelien valikoima on jo kohtalaisen laaja, joten jokainen löytää itselle mielenkiintoisen pelin.
Pelaajat vaativat jatkuvasti enemmän
Enää ei riitä, että pelaajat pystyvät pelaamaan ja voittamaan. Teknologia antaa meille nykyään mahdollisuuden tehdä paljon enemmän, minkä vuoksi pelaajat vaativat jatkuvasti näyttävämpiä ja monipuolisempia pelejä. Olemme kulkeneet pitkän matkan niistä ajoista, jolloin nettikasinoilla oli vain muutama peli, ja jotka olivat hyvin yksinkertaisia.
Esimerkiksi kolikkopeleissä käytettiin alkujaan vain yhtä voittolinjaa ja kolmea kiekkoa. Nyt niissä on lukuisia bonusominaisuuksia ja jopa tuhansia voittolinjoja. Pelaaminen on aina vain mukaansatempaavampaa kehittyneen grafiikan ja äänitehosteiden ansiosta. Monissa tapauksissa voidaan puhua jopa elokuvamaisesta tarinankerronnasta. Ei pidä kuitenkaan ymmärtää tätä trendiä väärin, nettikasinoilta löytyy varmasti jatkossakin myös niitä perinteisiä ja yksinkertaisia hedelmäpelejä ja muita tuttuja klassikoita.
Comments are closed.